Ajankohtaista

Takaisin

Tarkkalan Kuljetus kasvaa, jatkossa asiakkaita palvellaan yhä joustavammin

Tarkkalan Kuljetus Oy on ostanut Kuljetusliike K. Ingman Oy:n. Yrityskaupan myötä asiakkaita palvellaan entistä paremmin ja laajemmin.

Yrityskaupan taustalla on synergiaetuja – suurempi yritys pystyy vastaamaan paremmin logistiikka-alan tiukkaan kilpailuun. Pidemmällä aikavälillä myös kustannustehokkuus paranee ja muutoksiin pystytään reagoimaan nopeammin, kun kalustoa ja työntekijöitä on enemmän. Esimerkiksi samanaikaiset usean kuljetuksen kokonaisuudet hoituvat jatkossa entistäkin täsmällisemmin. Tämä kaikki näkyy asiakkaille parempana ja joustavampana palveluna.

Tarkkala kasvaa ja kehittyy jatkossakin

Tarkkalan Kuljetus haluaa kasvaa ja kehittyä isompana kokonaisuutena ja palvella asiakkaitaan paremmin. Siten mahdollistamme hyvän, yhteisen tulevaisuuden tiukasti kilpaillulla logistiikka-alalla.

Asiakkaita palvellaan jatkossakin yhteisen Tarkkala-brändin alla, jonka eteen olemme tehneet töitä jo kolmen sukupolven ajan perheyrityksen vahvoilla arvoilla. Olemme aktiivisesti kehittäneet Tarkkalan brändiä ja viestintää viime vuosina. Tämä on näkynyt mm. kalustossa, verkkosivustolla ja sosiaalisessa mediassa. Aktiivinen viestintä on mahdollistanut hyviä rekrytointeja ja yrityksen kehittymistä tulevaisuutta ajatellen.

Tarkkala on vakaa, vastuullinen ja tulevaisuuteen suuntautunut perheyritys. Arvostamme ja vaalimme suomalaista osaamista, ja etenemme asioissa ihminen edellä. Pyrimme pitämään työpaikallamme reilun meiningin, sillä työntekijöiden viihtyvyys on meille tärkeää. Johtamista ohjaavat Tarkkalan arvot ja lähellä liiketoimintaa olevien omistajien läsnäolo helpottaa päivittäistä tekemistä. Yrityskaupan jälkeen toimitaan Tarkkalan brändin alla ja siihen siirrytään asteittain kaluston ja muiden materiaalien suhteen.

Kuljetusliike K. Ingman Oy:n omistaja Kimmo Ingman ja henkilökunta kiittävät vanhoja asiakkaita pitkästä yhteistyöstä. He toivovat uusille omistajille menestystä alkavalle taipaleelle ja ajosuoritteiden täsmällisen tarkkaa hoitamista jatkossakin.