Ajankohtaista

Takaisin

Arkea Tarkkalalla: Tino Leino arvostaa reiluja työkavereita ja työn monipuolisuutta – Tarkkalasta tuli työpaikka kesätyön kautta

Työntekijät ovat Tarkkalalla avainroolissa, ja ilman heitä arjen peruspeli ei rullaisi. Ammattitaitoiset ja hyvinvoivat työntekijät ovat Tarkkalan työyhteisön ja tulevaisuuden menestyksen ydin – arjessa mennään ihminen, ei firma edellä.

Tino Leino

Tino Leino on työskennellyt Tarkkalalla ensimmäisen kerran kesätöiden merkeissä jo vuonna 2018. Leinon työpaikka sijaitsee Rengossa, johon hänellä on vain 10 minuutin työmatka Hämeenlinnasta. Vaikka Leino asustelee nykyään Hämeenlinnassa, hän on lähtöisin Rengosta. Hän kertookin ylpeästi olevansa Rengon paikallisia.

Leino on koulutukseltaan sähköasentaja, mutta niitä töitä hän ei ole oikeastaan tehnyt koskaan. Leino on ollut aina kiinnostunut kaikesta, missä on moottori, ja Tarkkalalla hän on päässyt isojen koneiden makuun.

– Olen aina ollut tosi innostunut koneella tehtävistä töistä. Kaikki missä on moottori, on kiinnostanut, ja isoilla koneilla on kiva ajella.

Kesätöiden jälkeen Leino kävi armeijassa, ja jo armeijan aikana hänelle tarjottiin töitä Tarkkalalta. Armeijassa Leino oli päässyt suorittamaan muun muassa kuorma-autokortin, joka olisi hyödyksi tulevissa työtehtävissä. Armeijasta päästyään hän on nyt työskennellyt kaksi vuotta yhtäjaksoisesti Tarkkalan tehdaspalveluissa Metsä Fibren Rengon sahalla.

Monipuolinen työ, jota saa tehdä ihmisten kanssa

Tino Leino nauttii monipuolisesta työnkuvastaan. Tavallisena työpäivänä hän kerää maailmalle lähteviä kuormia valmiiksi. Toisinaan hän hoitaa Tarkkalan sahatuotantoon liittyviä pyöräkoneilla hoidettavia tehtäviä.

– Olen ollut tuuraajana ja paikkaamassa esimerkiksi lomien aikana. Monipuoliset tehtävät tuovat vaihtelua työarkeen.

Myös työrytmi tuo vaihtelua Leinon työhön, sillä aamu- ja iltavuorot vaihtelevat vuoroviikoin.

Leino ottaa mielellään vastaan kaikenlaisia työtehtäviä. Hän on pyrkinyt siihen, että oli kyseessä tehtävä kuin tehtävä, pystytään hänen työnsä jälkeen luottamaan. Leinon työhön tuo merkitystä työkavereiden palautteet hyvin tehdystä työstä.

– Se, kun joku sanoo, että hoidit homman hyvin, tuo hyvää mieltä ja jaksamista töihin!

Työyhteisö onkin Leinon mielestä mukava ja reilu – ja myös huumoria riittää. Leinon aloittaessa Tarkkalalla hän oli ainoa nuorempi työntekijä omassa tiimissään. Hänen kauttaan tiimiin on kuitenkin löytänyt myös muita nuoria työntekijöitä, ja työyhteisössä on hänen mukaansa hyvä balanssi.

Tulevaisuuden suunnitelmissa lisäkouluttautuminen

Tino Leino tulee hyvin toimeen työkavereidensa kanssa. Häntä on kuvailtu työkaveriksi, jonka kanssa on luonteva kommunikoida ja tehdä yhteistyötä. Hän itse antaa kiitosta mukavalle työporukalle, jonka kanssa on mainio tehdä töitä.

Töiden ohella Leino on myös pohtinut oman osaamisen täydentämistä ja koulun penkille palaamista. Mielessä on pyörinyt esimerkiksi ajoneuvo-, liikenne-, tai metsäpuolen koulutus.

Työvuorot rytmittävät Leinon vapaa-aikaa, ja hän kertoo urheilevansa joko ennen työvuoroa tai työvuoron jälkeen. Vapaa-ajalla hän harrastaa kuntosalilla käymistä ja nauttii ystävien seurasta, mikä tuo hyvää vastapainoa työnteolle. Lähestyvä kesä ja lisääntyvä auringonvalo kutsuu Leinoa myös ulkoaktiviteettien pariin.

Haluaisitko sinä osaksi Tarkkalaa? Käy tutustumassa avoimiin työpaikkoihimme!